Joulukuun puolivälin paikkeilla Helsingin Sanomien toimittaja Hanna Syrjälä otti yhteyttä. Hän oli lukenut tämän kolumnini ja pyysi minua sen perusteella Hesarin torstainumeron henkilöjuttuun haastateltavaksi. Sopivaa aikaa ei kuitenkaan heti joulukiireiden jaloissa löytynyt, joten tapaaminen lykkääntyi vuodenvaihteen jälkeen.

Tammikuussa loppiaisen alla Hanna sitten saapui kotiini ja istuimme kolmisen tuntia keittiönpöytäni ääressä juttelemassa. Kun pääsin vauhtiin, niin puhuinkin sitten antaumuksella, tirsk! Materiaalia syntyi niin paljon, että jutusta olisi saanut millaisen vain. Jännitin kovasti, mitkä asiat Hanna nostaisi esiin.

Haastattelua varten tapasin myös valokuvaajan. Kaisa Rautaheimo saapui niinikään kotiini. Hän sanoi ensi töikseen, että tarvitaan sisäsivulle kuva, jossa en katso päin, mutta kansikuvaan pitäisi olla poseeraus suoraan kameralle. Nielaisin! Laittavatko ne tämän kanteen…?

Kuvasimme Kaisan kanssa juttua varten myös lyhyen videon nimeltä ”Elämäni kuva”. Intuitiolla valitsin siihen tämän herkän kuvan lähes 13 vuoden takaa, jolloin tulin äidiksi. On aika ennen vanhemmuutta, ja aika sen jälkeen. <3

Niin, ja itse haastattelu siis. Se löytyy Helsingin Sanomien sivuilta TÄÄLLÄ, mutta on harmillisesti saatavilla vain tilaajille. Ehkä allaolevaa kuvaa venyttämällä saa tekstistä jotain selvää?

Juttu oli mielestäni oikein onnistunut. Ehkä nuo otsikot nyt ovat vähän provosoivat, mutta sellaista lienee nykyajan klikkimedia.

Haastattelusta seurasi ihania kommentteja ja yhteydenottoja. Monet kiittelivät rohkeudesta ja aiheen tärkeydestä. Kiitos jokaisesta niistä! <3 Eräs sähköpostiviesti oli kuitenkin ylitse muiden. Siitä seurasi hyvin mielenkiintoisen tapaamisen sopiminen ensi viikonloppuun. En totisesti meinaa malttaa odottaa…! Kerron myöhemmin, mistä oikein on kyse!