Koronavirus. On hämmentävää, millä tahdilla elämä koko maailmassa on juuri nyt mullistunut. Talous, terveys, liikkumisen vapaus. Huolettomuus. Perusturvallisuuskin joltain osin?
Viime viikolla: sovin uusista toimeksiannoista ja kirjoittelin kirjastossa keväälle varattuja koulutuksia ja esiintymisiä. Istuin huolettomana yliopiston massaluennolla sekä täydessä auditoriossa vanhempainillassa. Nojailin junassa kaiteisiin ja tartuin kuntosalilla soutulaitteen kahvaan. Luennoin Heurekassa Leirikesän tapahtumassa. Buukkasin Jannan kanssa merimatkaliput ja etsin airbnb-majoitusta suuntanamme Tallinna ja Fotografiska-museo. Suunnittelin hollantilaisen ystävättäreni Hildan kanssa minilomaa Berliiniin. Lunastin naapurini Riikan kanssa piletit Maanalaisen armeijan keikalle. Nappasin noutopöytälounaalla tuntemattoman edellä kulkevan ihmisen ojentaman ottimen hymyillen ja luottavaisena.
Nyt: kirjastoon, mutta varsinkaan buffet-lounaalle ja julkisiin kulkuneuvoihin ei tee mieli mennä. Reissut ja keikat on kääritty naftaliiniin. Vuodenvaihteesta alkanut kuntosaliharrastukseni on tauolla. Ennenkaikkea olen pettyneenä ja epäuskoisena tuijottanut vikkelästi tyhjenevää työkalenteriani. Tapahtuma kerrallaan on peruttu ja lompakossa alkaa pian pilkottaa isompi lovi. Joka ikinen luentoni keväälle on pantu hyllylle. Yrittäjän riskit ovat raskaasti realisoitumassa. Eikä tämä koske vain omaa napaa, vaan jopa globalisaatiota, kuten Saska Saarikoski osuvasti Hesarissa kirjoittaa.
Lähipiirissäni on riskiryhmiin kuuluvia ja olen huolissani niin heistä, kuin kaikista muistakin, joille Korona on potentiaalisesti vaarallinen tauti. Mielessäni ovat kovasti myös kaikki raskaana olevat, joita vallitseva tilanne eri syistä pelottaa, sekä tämän kevään ylioppilaskokelaat, joiden energiaa tarvittaisiin ihan muuhun kuin koronapaniikkiin. Siksi taklaan tilanteen toivottavasti sopivan vakavasti. Oman praktiikkani osalta – niiden toistaiseksi peruuntumattomien töiden suhteen – teen kevään ajan pieniä modifikaatioita. Siirrän osan työnohjauksista videopuheluvälitteisiksi. Koulutusvaiheen psykoterapiavastaanotot hoidan myöskin etänä.
Pikkujätissä ja Terveystaloissa otan asiakkaita kuitenkin livenä vastaan, ainakin toistaiseksi. Tartuntariski on kohtalaisen pieni, jos ei kättele ja pitää sopivaa fyysistä etäisyyttä, ja huolehtii hygieniasta. Liityn silti niiden ystävällisten äänien kuoroon, jotka muistuttavat, että lievistäkään flunssaoireista kärsivän ei ole syytä tulla vastaanotolle.
30.3.20 EDIT! Teen tästä eteenpäin kevätkaudella toistaiseksi vain ETÄvastaanottoja. Aikoja voi kysellä sähköpostitse leea@mindlink.fi .
Turvallisuuden tunne on ensisijaista mielenterveydelle. Se kumpuaa pitkälti siitä, että voimme luottaa ihmisiin ja yhteiskuntaan. Ahdistuksen tunnettaan voi pyrkiä säätelemään purkamalla tuntojaan sanoiksi. Keskittymällä siihen, mihin voi itse vaikuttaa. Pitämällä kiinni arkisista rutiineista, normaalista elämästä, niin pitkälle kuin mahdollista. Ottamalla tarvittaessa uutis- ja somepaastoa. Halaamalla läheistä.
Me kaikki olemme tässä yhdessä. Pidetään yhteiskunnan rattaat pyörimässä, vaikka downshiftaaminen onkin jossain määrin nyt pakotettua ja epävarmuus jäytää jokaista. Ympäristö sentään kiittää.
Mitä mieltä sinä olet?
Rauhaa mielellesi toivottaen, Leea
Ps. Postauksen kuvat aamupäivän kävelylenkiltäni tänään, lempireitiltäni Tuusulanjärven rantaraitilta Fjällbosta, Aleksis Kiven mökin takaa. Hengittelin raitista ilmaa, annoin auringon lämmittää kasvojani, kuuntelin jään pauketta rannassa, tuulta ja lintuja, valokuvasin kaikkea kaunista ja karistelin koronastressiä yltäni. Ei ollut lainkaan huolta turvaväleistä muihin. Kevätaurinko ja luonto saivat olon peräti toiveikkaaksi.
Pps. Aiemmin kävin kyllä apteekissa hakemassa särkylääkkeitä ja kurkkupastilleja jemmaan, sekä täytin pakastinta ja kuivamuonakaappia. Ja tunnustan: ostin vessapaperiakin 😉
