Olen aiemmin, v. 2019 ollut HS:n haastateltavana siitä, mitä psykologista merkitystä lapsen omalla huoneella on.

Tällä kertaa STT kysyi minulta, tarvitseeko lapsi välttämättä omaa huonetta ja mitä haittaa tai hyötyä sisarusten yhteisistä huoneista on. Artikkelin aiheesta julkaisi MTV-uutiset, TÄÄLLÄ. Leikkasin jutusta omat osuuteni luettavaksi tähän alle.

Onhan lapsen omalla huoneella kieltämättä usein paljon käytännön- sekä symboliarvoa, sekä lapselle että hänen vanhemmilleen. Onnekkaita he, joille asian järjestäminen on vaivatonta! Ja sitten taas toisaalta, onneksi se ei myöskään ole ehdoton välttämättömyys lapsen elämässä, näin psykologin näkökulmasta.

Lapsi tarvitsee oman huoneen, ajattelee moni vanhempi. Vanhemmalta voi kuitenkin jäädä huomaamatta, että kyseessä on hänen oma tarpeensa, eikä välttämättä lainkaan lapsen toive, huomauttaa psykologi ja psykoterapeutti Leea Mattila.

– Vanhemmat näkevät kouluun menemisen usein nivelkohtana sille, että lapselle ikään kuin kuuluu hankkia oma huone, ja samalla tähän kohtaan ladataan helposti monenlaisia muitakin suuria odotuksia. Vanhempi saattaa myös odottaa innolla, että jatkossa lapsen lelut ja tavarat pysyvät hänen omassa huoneessaan.

Jos lapsi ei ole itse toivonut omaa huonetta, muutos voi Mattilan mukaan tuntua lapsesta jännittävältä tai jopa stressaavalta. Usein sitten käykin niin, että lelut kulkeutuvat edelleen olohuoneeseen, läksyjä tehdään keittiössä tai lapsi hakeutuu vanhemman viereen nukkumaan.

Näin voi käydä siitä huolimatta, että huone olisi ollut lapsen oma toive. Mattila kannustaa vanhempia kuuntelemaan lapsiaan ja keskustelemaan heidän kanssaan ennen suurten muutosten tekemistä. Vaikka lapsi viihtyisi omassa huoneessaan, huone ei vähennä yhteyden ja vuorovaikutuksen tarvetta perheen kesken.

– En ylipäätään pidä sanonnasta, jonka mukaan lapset tarvitsisivat oman huoneen, sillä eihän kaikilla vanhemmilla ole siihen resursseja. Lapsi kyllä tottuu ja sopeutuu oman perheensä tilanteeseen, Mattila toteaa.

Parvi voi riittää omaksi tilaksi

Lapsella olisi hyvä olla oma tila, jossa hänellä on mahdollisuus säilyttää omia tavaroitaan omilla paikoillaan – tila, jossa hän voi halutessaan viettää aikaa ja jossa myös hänen nukkumispaikkansa on. Tällaisen tilan ei tarvitse välttämättä olla oma huone, vaan se voi olla hänelle osoitettu paikka esimerkiksi sisaruksen kanssa jaetussa huoneessa, kertoo Jyväskylän yliopiston kasvatustieteen tohtori Hannariikka Linnavuori.

– Tila voi olla esimerkiksi parvi tai sermillä tai hyllyllä muusta huoneesta rajattu alue. Vuoroasuville lapsille on tärkeää, että heidän oma tilansa on olemassa, vaikka he olisivat itse toisen vanhemman luona. Tämä osoittaa, että koti säilyy, vaikka he eivät itse olisi paikalla, Linnavuori sanoo.

Linnavuoren mukaan lasten oman tilan tarve on hyvin yksilöllistä ja riippuu lapsen persoonallisuudesta. Esimerkiksi erityisherkkä tai sosiaalisista tilanteista kuormittuva lapsi saattaa kaivata muita enemmän omaa aikaa ja rauhaa. Jos lapsella ei ole omaa huonetta, hän etsii yksityisen tilan tarvittaessa muualta.

– Jokainen meistä tunnistanee tarpeen hiljaisuuteen ja yksityisyyteen, kun takana on paljon ihmisten kohtaamisia. Lapselle tällainen tilanne syntyy esimerkiksi päivähoidossa tai koulussa.

Leea Mattilan mukaan yhteisistä huoneista on paljon hyötyä. Ne pakottavat opettelemaan jakamista, joustamista ja toisten tarpeiden huomioimista. Usein nämä opit tulevat konfliktien kautta, mutta jokainen sopimiskerta opettaa. Yhteiset huoneet saattavat luoda myös turvallisuudentunnetta.

Mattilan mukaan viimeistään murrosiässä lapsi kuitenkin tarvitsee ehdottomasti jonkinlaisen oman tilan, sillä murrosiän tärkein psyykkinen kehitystehtävä on vanhemmista irtautuminen ja itsenäisyyden opettelu.

Kehitystä vauhdittaa usein lapsen aggressio ja tarve vetäytyä. Myös omaan kehoon tutustuminen sekä seurustelu- ja ystävyyssuhteet edellyttävät omaa rauhaa.