HS ja toimittaja Raisa Mattila tekivät kanssani hauskan, lepertelyn psykologisia merkityksiä avaavan jutun Hesarin Henk.koht. -palstalle. Juttu on maksumuurin takana TÄÄLLÄ mutta luettavissa myös tästä alta.

Tarkemmin kiinnostuville kerrottakoon jutussa mainitun amerikkalaistutkimuksen julkaisutiedot: Aragón, Clark, Dyer & Bargh: Dimorphous expressions of positive emotion: displays of both care and aggression in response to cute stimuli. Psychological Science OnlineFirst (2015).

Kun näen pienen vauvan tai pörröisen koiranpennun, minun tekisi mieli ikään kuin rutistaa se ruttuun – niin söpö se mielestäni on. Saatan täysin spontaanisti sanoa lepertelevällä äänellä vaikka että ’olet niin herkku, että pistän sinut pataan’ ja varsinkin jos vauvan vanhempi tai koiran omistaja on vähemmän tuttu, huomaan heidän kauhistuvan. Teen samaa myös kumppanini kanssa ja saatan sanoa, että minun tekisi mieli haukata hänestä pala. Onko lepertely normaalia?

Ongelmaa avaa psykologi Leea Mattila.

”Joskus toinen voi tosiaan tuntua niin ihanalta, että hänet haluaisi kuvainnollisesti ottaa sisäänsä eli omistaa symbolisella tavalla. Siinä ei ole mitään kummallista. Eräässä amerikkalaistutkimuksissa lepertelyä, jossa toisesta tekee ikään kuin mieli haukata palanen, on kutsuttu söpöysaggressioksi. Sen on todettu auttavan lepertelijää säätelemään tunteitaan. 

Lepertelyllä on tehtäviä aikuisten välisessä sosiaalisessa liittymisessä. Toiselle ihmiselle lepertely on leikkisä itseilmaisun tapa, ja leikillisyydellä viestimme muille esimerkiksi sitä, että olemme hyväntahtoisia. Lepertelyllä ilmaisee vastaanottajalle omaa henkistä tilaansa, tekipä sitä sitten ihmiselle tai vaikka koiralle.

Lepertely pitää sisällään tärkeää informaatiota. Yhdysvaltalainen psykiatri ja neurotieteilijä Stephen Porges on esittänyt teorian, jonka mukaan prosodinen eli melodinen äänensävy, jollaisella lepertelijä puhuu, auttaa kuulijan hermostoa rauhoittumaan. Kovan monotonisen äänensävyn aivot taas tulkitsevat uhkaavaksi. Hyväntahtoisuutta voi siis olla sanoissa, mutta myös äänensävyssä. 

Kun toiselle sanoo leperrellen vaikka että ’oi, teitpä ihanasti tuon asian’, sekä lempeillä sanoilla että lempeällä sanomisen tavalla kertoo toiselle, että asia on itselle tärkeä. Lepertely on myös eläytymistä: toinen on tehnyt mukavasti, ja nyt itse reagoi siihen mukavasti. Lepertely sisältää viestin, että toinen herättää itsessä hellän olon ja hän on arvokas, tärkeä ja ihana. Siksi se on myös hoivaa siinä missä lempeä kosketuskin.

Lepertely voi olla myös hoivan tarpeen ilmaisua. Jos sanoo toiselle pienellä äänellä, että ’ota minut syliin’, näkyväksi tulevat roolit, joissa toinen on iso ja vahva hoivaaja ja toinen saa olla pienenä hoivattavana.

Hoivasuhteissa lepertelyllä on keskeinen rooli: vauvoille lepertelyä tutkittaessa on huomattu, että se on vauvan kehitykselle monella tavalla hyvin tärkeää. Se esimerkiksi vauhdittaa lapsen kielellistä kehitystä. Kun aikuinen lepertelee vauvalle, hän eläytyy tilanteeseen ilmeillään, esimerkiksi kulmakarvoja kohottamalla ja silmiä suurentamalla. Näin vauva saa silmin havaittavia vihjeitä siitä, että vuorovaikutus on suunnattu juuri hänelle. Lepertely virittää vauvan – ja myös lepertelijän – kahdenkeskisen vuorovaikutuksen hetkeen, eli saa heidät keskittymään siihen ja toisiinsa.

Toiset kokevat lepertelyn helpoksi ja toiset eivät siihen pysty. Kulttuurimme kannustaa monissa kohdin tunteiden välttelyyn ja siihen, että oma haavoittuvuus pitäisi muka piilottaa. Toiselle leperteleminen taas voi tuntua siltä, että siinä tulee paljastaneeksi jotakin itsestään. Joskus syynä on oman kasvuympäristön malli eli se, ettei sielläkään leperrelty, joskus itseä haavoittaneet kokemukset elämän varrella.

Jos ei pysty lepertelemään, ei ole syytä huoleen. On lukuisia muitakin keinoja rakentaa vuorovaikutusta. Mutta jos vauvalle lepertely vanhemmaksi tullessa tuntuu täysin mahdottomalta, voi käsillä olla yksi hyvä kohta syiden pohtimiseen.”

Palstalla käsitellään lukijoiden ihmissuhdeaiheisia kysymyksiä. Asiantuntijat eivät kommentoi palstalla yksittäistapauksia vaan käsittelevät aihepiiriä yleisellä tasolla.