Sain kutsun Päijät-Hämeen Hyvinvointikuntayhtymän Lapsi-ja perhepalveluiden muutosohjelman eli LAPEn vieraaksi puhumaan varhaisen tuen merkityksestä. Sinnepä sitten ilahtuneena suuntasin; pyydetty aihe oli just eikä melkein omaa sydäntäni lähellä!
Paikalle oli kerääntynyt parisataa sote-alan ammattilaista Lahdesta ja ympäristökunnista. Luennossa käsittelin varhaista vuorovaikutusta ja sen vaikutuksia lapsen kehitykseen, vanhemmuuden tukemista, matalan kynnyksen palveluiden kehittämisen tarvetta ja Lape-muutoksessa olennaista päättäjien ja työntekijöiden asennemuutosta.
Striimattu luento Sosiaalialan osaamiskeskus Verson Facebook-sivuilta:
https://www.facebook.com/sosiaalialanosaamiskeskusverso/videos/1568422509855914/?fref=mentions
Suomi on kyllä pieni maa, ja aina välillä sen huomaa hyvin konkreettisesti. Nimittäin arvatkaa mitä! SYDÄN. Seminaarissa hihaani tuli nykimään eräs Hannele. Me tutustuimme ala-asteella pikkuserkkuni kaverisynttäreillä. Sitten meistä tuli työkavereita, kun työskentelimme lukion jälkeen välivuoden ajan Lahdessa Arnold’sin kahvilassa. Pänttäsimme yhdessä raivokkaasti pääsykokeisiin kirjastossa, kävimme avoimen yliopiston kursseilla, puhuimme, nauroimme ja haaveilimme. Pääsimme molemmat opiskelemaan psykologiaa, mutta eri kaupunkeihin, ja tiet erosivat v. 1997… Mutta nyt me kohtasimme, 20 vuoden jälkeen, ja taas Lahes! Odottelen malttamattomana, että tapaamme ensi viikolla uudelleen paremman ajan kanssa lounastaen – jälkkärikahvit juomme tietty Arnold’silla. Vanhenemisessa on kyllä se hieno puoli, että näitä kohtaamisia vuosien takaa putkahtelee säännöllisesti esiin. Huikeaa!
Toivottelen ihanaa koulujen päättäjäisviikonloppua kaikille lukijoille ja paljon onnea kaikille opinnoistaan valmistuville <3
