Toisenlaiset teiniäidit toisen kauden viides jakso esitteli katsojille suurperheen sitoutuneen äidin, seitsemättään odottaneen Oonan. Viime kaudella Jenni, ja tällä kaudella Oona ei harmikseen rv 28 alkaneilta supistuksilta päässyt osallistumaan äitien yhteistapaamiseen. Näinollen minäkin kohtasin Oonan vasta keväisellä kotikäynnilläni. Päivä oli harvinaisen lämmin, vaikka lunta oli edelleen paikoin maassa. Tarkenimme siis oikein hyvin ulkokuvauksissamme.

Monta lasta perheessä on toiselle kauhistus, toiselle rikkaus ja elämän suurin onni ja sisällön tuoja. Onneksi ei ole olemassa vain yhtä oikeaa tapaa muodostaa perhe, kuten koko tämän sarjan ydinsanomakin oikeastaan on.

Pienet ikäerot lapsilla ottavat koville naisen kehon ja jaksamisen kannalta, mutta toisaalta pienellä ikäerolla syntyneistä lapsista voi olla toisilleen paljon seuraa ja tarvikkeetkin ovat silloin jo usein kaikki valmiiksi hankittuna.

Oonan oma aika oli isossa perheessä tosiaan vähissä, ja hän totesikin, että univelkaa on kahdeksan vuoden edestä. Oona nukkui lyhyitä, keskimäärin viiden tunnin yöunia, mutta totesi jaksavansa lasten vuoksi.

Oona kertoi, että hänen oli usein hankalaa tunnistaa väsymystään, tai nälkää, tai muita kehonsa viestejä. Jutellessamme aloin pohtia, minkä verran tällä saattaisi olla yhteyttä Oonan teinivuosina kokemaan järkyttävään raiskaukseen. Trauma nimittäin tyypillisesti katkoo yhteyttä kehon ja mielen välillä. Hän tunnisti sen vaikutukset kuitenkin syvällisesti asian myötä virinneen ahdistuneisuusherkkyytensä myötä.

Raiskatuksi tuleminen on ehdottomasti ylivoimaisen negatiivinen, kontrolloimaton, avuttomuutta herättävä ja psyykkisen käsittelykyvyn ylittävä tilanne. Se on omiaan herättämään voimakkaita paniikin, häpeän, nöyryytyksen, epätoivon ja syyllisyyden tunteita. Näiden kanssa selviytyäkseen mieli puolustautuu monin eri tavoin, ja toisinaan nämä puolustuskeinot (kuten vaikkapa tunteiden etäistäminen) ovat niin vahvoja, että ne alkavat haitata arkea. Siksi asian terapeuttinen purkaminen on niin suositeltavaa.

Trauma saattaa vaikuttaa elämässä pitkäkestoisesti. Vaikka tapahtumaa ei voi muuttaa tai saada pois, sen kanssa voi ajan myötä oppia tulemaan toimeen. Traumaattisten kokemusten jakaminen turvallisen, myötäelävän toisen ihmisen kanssa yleensä helpottaa oloa.

Oona oli etukäteen kertonut, että haluaisi avautua käynnillä traumastaan. Asia on hyvin yksityinen ja sensitiivinen ja toki minäkin pohdin ennalta, mitä ja miten asiaa voisi käsitellä turvallisesti ja terapeuttisesti – varsinkin julkisen avautumisen seurauksien kannalta.

Vaikeistakin aiheista avautumisia ja tabujen murtamista tarvitaan tässä maassa, joten lähdin puhumaan asiasta Oonan kanssa. Hän voi onneksi hyvin, on jo aiemminkin käsitellyt tätä asiaa, ja koki käynnin myönteisenä.

Oonan vauva syntyi lopulta hieman ennenaikaisesti. Vauva joutui jäämään keskolaan ja äiti ikävöi häntä kovasti. Oli upeaa nähdä, että Oonan oli helppo rakastua vauvaansa. Joskus keskosten kohdalla vanhemman tunteiden herääminen saattaa käydä hitaammin, sillä keskoskaapissa olevaa ei pääse ottamaan iholle ja syliin. Lisäksi raskauden psyykkinen prosessi on saattanut jäädä ikään kuin kesken ja mieli ei meinaa ehtiä tapahtumaan mukaan.

Keskosuus herättää luonnollisesti turvattomuutta, koska vauva ei ole kasvanut vielä täysiaikaiseksi ja hänen elimistöään täytyy usein lääketieteellisesti auttaa. Keskosena syntyneen vauvan vuorovaikutus, esimerkiksi katsekontaktin saaminen, saattaa tulla viiveellä. Tällä voi olla vaikutuksia vanhemman mielikuviin vauvasta, mikä puolestaan saattaa huomaamattaan vaikuttaa siihen, miten vanhempi häneen suhtautuu.

Upea Oona, upea perhe, upea tarina! Löydät jakson katsottavaksesi Ruutu.fi:ssa TÄÄLLÄ.