Koulutukset ja luennot lämpimän asiantuntevalla otteella – Lue lisää.

Psykologi Leea Stenvall logo

04/02/2021

Uutta: YouTube-kanava @ Janna Rantala & Leea Mattila

Leea Stenvall

Blogiarkisto

Laitettiin hetki sitten lastenpsykiatri Janna Rantalan kanssa ihka uusi You Tube-kanava pystyyn TÄÄLLÄ. Tulin vain hihkaisemaan, että käy ihmeessä tilaamassa se! Kanava päivittyy varmaankin aika epäsäännöllisesti, mutta ajatuksenamme on postailla sinne jatkossa lapset/perheet/mielenterveys -aiheista videosisältöä toiveidenne mukaan.

Pikkuisen muuten huvittaa, kun vuonna 2016 osallistuin Psykologit yrittäjinä-konferenssiin, jossa ajauduin juttusille Pauli Aalto-Setälän kanssa. Postauksessani TÄÄLLÄ kerroin tuolloin siitä, kuinka Pauli kannusti YouTube-kanavan perustamiseen, mutta silloin suhtauduin siihen vielä puhtaasti vitsikkäästi. Aijai! Näin monta vuotta ehti kulua, että pääsin trendiin mukaan – tässä vaiheessa taitaa tosin olla turha enää kuvitella lukeutuvansa edelläkävijöihin, kuten asiaa tuolloin pohdin.

#uhmastayhteyteen -verkkokurssiin pääset TÄSTÄ LINKISTÄ.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Sinua saattaisi kiinnostaa myös

Psykologi Leea Stenvall logo
Tietoja Evästeitä

Mindlink.fi -sivustolla on käytössä eri ohjelmia parantamaan kävijän asiakaskokemusta, kohdentamaan markkinointia, seuraamaan kävijäliikennettä sekä parantamaan sivuston käyttökokemusta. Eväste on pieni tekstitiedosto, joka tallennetaan tilapäisesti käyttäjän kiintolevylle. Evästeitä käytetään lähes kaikilla verkkosivustoilla, eivätkä sivustot välttämättä toimi kunnolla ilman evästeitä.